DecarbonHome logo

DecarbonHome jobs and careers

Finland

About DecarbonHome

Decarbon-Home-tutkimushanke edistää asumisen ja rakentamisen oikeudenmukaista kestävyysmurrosta. Hankkeen tavoitteena on tutkia ja kehittää asukkaita osallistavia ratkaisuja ilmastonmuutoksen ja asuinalueiden eriytymisen haasteisiin. Hankkeessa tuotetaan tietoa kansalaisten asumiseen ja ilmastonmuutokseen liittyvistä arvoista sekä ilmastotoimenpiteiden edellytyksistä. Lisäksi kehitetään työkaluja ja ratkaisuja yhdessä kaupunkien, asukkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Hankkeen konsortioon kuuluu tutkijoita Luonnonvarakeskuksesta (Luke), Helsingin yliopistosta, Suomen ympäristökeskuksesta (Syke), Vaasan yliopistosta ja Tallinnan teknillisestä yliopistosta (TalTech). Kumppanikaupungit ovat Helsinki, Joensuu, Turku ja Vantaa. Hankkeen toteutukseen osallistuu myös lukuisia yhteistyökumppaneita yhteiskunnan eri alueilta ja tasoilta, kunnista ja yrityksistä ministeriöihin ja kansainvälisiin asiantuntijoihin. Decarbon-home-hanke on saanut rahoitusta strategisen tutkimuksen neuvostolta, joka toimii Suomen Akatemian yhteydessä. Decarbon-Home provides research excellence in the intertwined and ongoing climate-related and social challenges which necessitate a major transition in the Finnish housing system. Decarbon-Home analyses the housing system challenges from environmental, technical and social science perspectives to form a comprehensive understanding and create novel, human-centred solutions to climate-wise housing, especially via renovations. The consortium brings together researchers from the Natural Resources Institute Finland (Luke), University of Helsinki (both institutes HELSUS Institute of Sustainability Science and URBARIA Institute of Urban and RegionalStudies), Finnish Environment Institute (Syke), University of Vaasa and Tallinn University of Technology (TalTech, Estonia). Decarbon-Home is funded by the Strategic Research Council (SRC) established within the Research Council of Finland.

Employees
1 to 10
Headquarters
Finland

Jobs at DecarbonHome

No open positions right now. Explore more companies on TheJobsMap.