Hope Yhdessä & Yhteisesti ry logo

Hope Yhdessä & Yhteisesti ry jobs and careers

Finland

About Hope Yhdessä & Yhteisesti ry

Hope - Yhdessä & Yhteisesti ry toimii lasten paremman arjen puolesta Suomessa. Hope koostuu tavallisista suomalaisista ja toimii pääosin vapaaehtoisvoimin. Hopessa ihmisiä yhdistää se, että jokainen on herännyt lasten hätään ja haluaa toimia lasten valoisamman tulevaisuuden puolesta konkreettisin keinoin. Hopen tavoitteena on antaa vähävaraisille sekä erilaisia kriisejä kohdanneille perheille konkreettista helpotusta arkeen ja jakaa huostaan otetuille lapsille ilon pilkahduksia ja uskoa elämään. Toiminnan pääpaino on saatujen lahjoitusten kierrättämisessä niitä kipeästi tarvitseville. Hopen kautta kulkee perheisiin muun muassa vaatteita, leluja, urheiluvälineitä ja kodintarvikkeita. Myös yritykset voivat lähteä mukaan Hopen toimintaan raha- tai tuotelahjoituksin, esimerkiksi järjestämällä omalla työpaikalla tavarakeräyksiä, joiden tuotto lahjoitetaan paikalliselle Hope-yhdistykselle. Mikäli paikallistoiminta kiinnostaa ja haluaisit olla mukana yhteisessä missiossa lasten paremman huomisen puolesta, ota yhteyttä joko suoraan lähialueesi paikallistoimijaan tai toiminnanjohtajaan: 040 931 0114 / Eveliina Hostila. Paikallistoimijat löydät pääkaupunkiseudulta, Turusta, Tampereelta, Lahdesta, Hämeenlinnasta, Jyväskylästä, Hyvinkäältä, Riihimäeltä, Lohjalta, Porista, Vaasasta, Oulusta, Rovaniemeltä, Mikkelistä, Kouvolasta, Lappeenrannasta, Seinäjoelta, Kajaanista, Kokkolasta, Joensuusta ja Kuopiosta. Lisätietoja sivuiltamme www.hopeyhdistys.fi

Employees
11 to 50
Headquarters
Finland

Leadership

The top of Hope Yhdessä & Yhteisesti ry's org chart, with how many people report into each leader.

EHPhoto of Eveliina Hostila

Eveliina Hostila

Executive Director

Jobs at Hope Yhdessä & Yhteisesti ry

No open positions right now. Explore more companies on TheJobsMap.