Laserkeskus Oy jobs and careers
United States
About Laserkeskus Oy
LASERKESKUS OY Vuonna 2003 perustettu Laserkeskus Oy on erikoistunut metalliteollisuudessa toimivien yritysten esikäsittelypalveluiden tuottamiseen ympäri Suomea. Toimimme nykyaikaisissa n. 4 700 m2 tiloissa Laitilassa. Nykyaikaiset laser-, hienosädeplasma-, polttoleikkaus- ja särmäyskonettamme sekä hitsausrobotti takaavat kustannustehokkaan toiminnan. Lisäksi tarjoamme tuotteen viimeistelyyn koneellista hiontaa tai rummutusta. Henkilökuntaamme kuuluu noin 50 kokenutta ja osaavaa esikäsittelypalveluiden ammattilaista. Toimintamme aikana henkilöstömme vaihtuvuus on ollut erittäin vähäistä, mikä on taannut avainasiakkaidemme tuotteiden valmistuksessa tarvittavan erikoisosaamisen säilymisen yrityksessämme. Liikevaihtomme vuonna 2013 oli n. 8,5 miljoonaa euroa. Oman tuotannon lisäksi olemme vuosien mittaan hankkineet luotettavia yhteistyökumppaneita, jotka perustavat toimintansa samoihin arvoihin. Nämä yhteistyökumppanit tarjoavat meille mm. pintakäsittelyä ja koneistusta niin, että koko tilaus- ja toimitusketju valmisosissa on meidän käsissämme. Toimitamme valmisosat tarvittaessa juuri oikeaan aikaan asiakkaan kokoonpanolinjalle. Haluamme toimia asiakkaittemme tuotannon saumattomana osana; tuotamme asiakkaillemme kustannushyötyä tuotannon läpimenoaikojen nopeuttamisella ja samalla vapauttamme asiakkaidemme resurssit ydintoimintoihin. Olemme kustannustehokas ratkaisu, jos haluat ulkoistaa tuotannon esikäsittelypalvelut ja keskittyä ydintoimintojesi kehittämiseen. Haluamme vastaisuudessakin olla asiakkaidemme arvostettu yhteistyökumppani, jonka osaamiseen, palveluhaluun, toimitusaikaan ja tuotteiden laatuun voi luottaa. ”Valmisosassa on särmää"
- Founded
- 2003
- Employees
- 11 to 50
- Headquarters
- United States
Leadership
The top of Laserkeskus Oy's org chart, with how many people report into each leader.
Pasi Nieminen
Chairman of the Board
Jobs at Laserkeskus Oy
No open positions right now. Explore more companies on TheJobsMap.