Mielitekomedia jobs and careers
Finland
About Mielitekomedia
Työ ja mielen hyvinvointi – Mieliteko 2.0 ja Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 ovat Euroopan unionin osarahoittamia ryhmähankkeita, joiden tavoite on edistää työhyvinvointia, mielen hyvinvointia, osallisuutta ja työllistymistä Pohjois-Savossa. Työmme taustalla ovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Kansallinen terveysindeksi. Sen mukaan mukaan Suomen sairaimmat ihmiset asuvat Pohjois-Savossa. Erityisesti mielenterveyden ongelmien osalta Pohjois-Savo on maamme synkintä aluetta. Kuopion kaupungin päätoteuttaman Työ ja mielen hyvinvointi – Mieliteko 2.0 tuo pohjoissavolaisille työpaikoille maksuttomia valmennuksia, jotka edistävät mielenterveyttä, mielen hyvinvointia ja työhyvinvointia. Kuopion tiimin toteuttamat mielen hyvinvoinnin muutosvalmennukset on suunnattu 18 vuotta täyttäneille työssäkäyville pohjoissavolaisille. Itä-Suomen yliopiston Mielen hyvinvoinnin ABC -toimintamallin kohderyhmää ovat Kuopion osahankkeen kohderyhmästä valitut kuntien ja yritysten henkilöstö. Savonia-ammattikorkeakoulu toteuttaa traumatietoisen kohtaamisen valmennusta työntekijöille, johtajille ja esimiehille, jotka työskentelevät yritysten ja kuntien asiakaspalvelutehtävissä. Humanistinen ammattikorkeakoulun valmennusten ytimessä on täsmätyökyky. Kohderyhmää ovat organisaatioiden henkilökunta. Yhdessä osallisiksi – Mieliteko 2.0 -ryhmähanke jakautuu kolmeen osahankkeeseen: Humanistisen ammattikorkeakoulun ja Savonian yhdessä toteuttamaan Yksissä tuumin -ryhmätoimintaan, Humakin Osallisix-toimintaan ja Savonian Hyvinvointiryhmiin. Yksissä tuumin tarjoaa arjen voimavaroja sekä työ- ja opiskeluvalmennuksia tukevaa toimintaa työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville 16-64-vuotiaille pohjoissavolaisille. Osallisix järjestää ryhmätoimintaa 16-29-vuotiaille nuorille aikuisille livenä ja verkossa. Tavoite on lisätä osallisuutta ja vahvistaa työllistymistä. Hyvinvointiryhmät on tarkoitettu työttömille ja työelämän ulkopuolella oleville 16–64-vuotiaille pohjoissavolaisille.
- Employees
- 1 to 10
- Headquarters
- Finland
Jobs at Mielitekomedia
No open positions right now. Explore more companies on TheJobsMap.