Parker Hannifin logo
Parker Hannifin

11 open roles

Site Manager - HANZA Assembly Parola

Hämeenlinna, FILeadPosted Nov 4, 2026

Job description

Tule johtamaan kasvavaa tehdasta ja rakentamaan liiketoiminnan seuraavaa kehitysvaihetta osana HANZA-konsernia. Etsimme HANZAn Parolan yksikköön Site Manageria vastaamaan yksikön kokonaisvaltaisesta johtamisesta, tuloksellisuudesta ja kehittämisestä. Parolan liiketoiminta on voimakkaassa kasvussa, ja samalla yksikössä eletään tärkeää muutosvaihetta osana kansainvälistä HANZA-konsernia.

Tarjolla on itsenäinen ja vaikuttava johtamistehtävä, jossa pääset rakentamaan yhteistä suuntaa henkilöstön kanssa ja viemään suunnitelmat käytännön tuloksiksi. HANZA – kansainvälinen valmistuskumppani HANZA on ruotsalainen, Nasdaq Stockholmissa listattu kansainvälinen sopimusvalmistaja, joka työllistää yli 5 000 ammattilaista.

Konserni tarjoaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia valmistusratkaisuja kansainvälisen tuotantoverkostonsa kautta. HANZAn Parolan yksikkö, entinen Milectria, on erikoistunut vaativiin sähkömekaanisiin kokoonpanoihin, sähköjärjestelmiin ja kaapelikokoonpanoihin erityisesti puolustusteollisuuden tarpeisiin. Yksikössä työskentelee noin 70 ammattilaista, ja sen toimintaa täydentää kansainvälinen valmistusyhteistyö erityisesti Viron ja Abu Dhabin yksiköiden kanssa.

Parolan liiketoiminta on voimakkaassa kasvussa. Kasvava asiakaskysyntä, tuotantotilojen kehitys ja uudet asiakasprojektit luovat erinomaiset mahdollisuudet toiminnan kehittämiselle. Nyt etsimme johtajaa viemään yksikköä seuraavaan kasvuvaiheeseen. Tehtävän sisältö Site Managerina vastaat Parolan yksikön liiketoiminnasta, henkilöstöstä ja operatiivisesta suorituskyvystä.

Tehtävässä yhdistyvät strateginen liiketoiminnan johtaminen, vahva tulosvastuu ja käytännönläheinen tuotannon sekä ihmisten johtaminen. Keskeinen tehtäväsi on työn alussa on rakentaa selkeä suunnitelma yksikön kehittämiseksi johtoryhmän ja henkilöstön kanssa yhteistyössä sekä varmistaa sen toteutuminen. Yrityskaupan jälkeinen integraatio, vahva kasvu ja toimintamallien kehittäminen tarjoavat tähän kiinnostavan lähtökohdan.

Keskeisiin vastuualueisiisi kuuluvat: Yksikön kokonaisvaltainen johtaminen ja liiketoiminnan tulosvastuu (P&L), mukaan lukien budjetointi, ennustaminen ja kannattavuuden kehittäminen Yhteisen suunnan ja tavoitteiden rakentaminen sekä niiden vieminen konkreettisiksi toimenpiteiksi ja tuloksiksi Henkilöstön ja esihenkilöiden johtaminen, osallistaminen ja sitouttaminen kasvuun ja muutokseen Yrityskaupan jälkeisen integraation edistäminen sekä toimintatapojen ja johtamisrakenteiden kehittäminen Tuotannon tehokkuuden, kapasiteetin, laadun, turvallisuuden ja toimitusvarmuuden johtaminen Kansainvälisen tuotantoyhteistyön koordinointi erityisesti Viron ja Abu Dhabin yksiköiden kanssa Yhteistyö asiakkaiden, HANZAn Suomen klusterin ja konsernin asiantuntijoiden kanssa Työskentelypaikkanasi on HANZA Assembly Parola, Hattula.

Raportoit HANZAn Suomen klusterin johtajalle (Head of Cluster Finland) ja kuulut Suomen klusterin johtoryhmään. Tukenasi ovat paikallisesti Business Controller ja People & Culture Partner sekä HANZAn klusterin asiantuntijaverkosto. Tehtävä edellyttää tiivistä läsnäoloa Parolan yksikössä ja aktiivista osallistumista tuotannon sekä henkilöstön arkeen.

Rooliin kuuluu myös matkustamista Viron tuotantoyksikköön. Miksi Site Manageriksi Parolaan? Pääset johtamaan kasvua ja rakentamaan uutta . Parolan liiketoiminta kasvaa voimakkaasti, ja edessä on merkittäviä mahdollisuuksia tuotantokapasiteetin, toimintamallien ja organisaation kehittämiseen. Pääset vaikuttamaan siihen, millaiseksi yksikkö kehittyy tulevina vuosina.

Saat ihmiset mukaan yhteiseen muutokseen. Yrityskaupan jälkeinen integraatio ja kasvu tuovat mukanaan uusia mahdollisuuksia henkilöstölle, osaamisen kehittämiselle ja toimintatapojen uudistamiselle. Pääset rakentamaan yhteistä suuntaa yhdessä osaavan henkilöstön kanssa. Saat vastuuta, vapautta ja tukea. Site Managerina johdat yksikköäsi itsenäisesti ja sinulla on laaja päätösvalta oman liiketoimintasi kehittämisessä.

Esihenkilösi tukee sinua sparraamalla, haastamalla ja auttamalla ratkaisujen löytämisessä - ilman mikromanageerausta. Yhdistät paikallisen johtamisen ja kansainväliset mahdollisuudet. HANZA tarjoaa kansainvälisen konsernin resurssit, osaamisen ja investointimahdollisuudet sekä mahdollisuuden kehittää yhteistyötä eri tuotantoyksiköiden välillä.

Mitä odotamme sinulta? Sinulla on kokemusta valmistavan teollisuuden johtotehtävistä ja näyttöjä liiketoiminnan tuloksellisesta kehittämisestä. Ymmärrät tuotannon toimintaa, taloudellisia tunnuslukuja ja operatiivisen suorituskyvyn johtamista. Ennen kaikkea osaat rakentaa yhteisen suunnan, saada ihmiset mukaan ja varmistaa, että sovitut asiat etenevät käytännössä.

Odotamme sinulta: Kokemusta valmistavan teollisuuden johtotehtävistä sekä liiketoiminta- ja tulosvastuusta (P&L) Vahvaa taloudellista ymmärrystä ja kykyä johtaa toimintaa tavoitteiden ja tunnuslukujen avulla Näyttöjä muutosjohtamisesta, toiminnan kehittämisestä ja suunnitelmien tuloksellisesta toteuttamisesta Erinomaisia henkilöstöjohtamisen ja vuorovaikutuksen taitoja sekä kykyä osallistaa ja sitouttaa ihmisiä Käytännönläheistä, ratkaisukeskeistä ja aikaansaavaa työotetta Valmiutta kansainväliseen yhteistyöhön sekä sujuvaa suomen ja englannin kielen taitoa Arvostamme kokemusta kasvuvaiheen organisaatioista, tuotannon kehittämisestä ja kansainvälisestä toimintaympäristöstä.

Puolustusteollisuuden tai kokoonpanovalmistuksen tuntemus on etu. Olemme kiinnostuneita myös muista teollisista ympäristöistä tulevista johtajista, joilla on tehtävään soveltuvaa kokemusta ja näkemystä. Johtajana olet helposti lähestyttävä, osallistava ja määrätietoinen. Kuuntelet ihmisiä, rakennat luottamusta ja saat organisaation innostumaan yhteisistä tavoitteista.

Samalla uskallat tehdä päätöksiä, tarttua haasteisiin ja varmistaa, että asiat tulevat tehdyiksi. Haluat ymmärtää liiketoimintaa, asiakkaita ja henkilöstön arkea sekä rakentaa yhdessä muiden kanssa kestävää menestystä. Kiinnostuitko? Hae mukaan! Rekrytointi toteutetaan yhteistyössä suorahaku- ja rekrytointiyhtiö Nawian kanssa .

Rekrytoinnista vastaavat Nawian konsultit Jaana Pullinen ja Hanna-Mari Hannula. Rekrytointi etenee seuraavasti: Haastattelu Nawian konsulttien kanssa. HANZAn haastattelut: Kaksi haastattelukierrosta HANZAn johdon ja HR edustajien kanssa. Toinen haastattelu käydään englanniksi. Arviointi ja valinta: Soveltuvuusarviointi, referenssien tarkistus ja lopullinen rekrytointipäätös.

Lisätietoja tehtävästä antaa Nawian seniorikonsultti Jaana Pullinen. Jaanan tavoitat parhaiten soittoaikoina 9.11. klo 15.30-17.00, 18.11. klo 9.00-10.30 ja 23.11. klo 12.30-13.30. Aloituksesta sovitaan tarkemmin valittavan henkilön kanssa, tavoitteena olisi päästä mahdollisimman nopeasti vuoteen 2027 liikkeelle Parolassa uuden Site Managerin johdolla.

Jätä hakemuksesi viimeistään 25.11.2026. Käsittelemme hakemuksia ja etenemme sopivien ehdokkaiden kanssa jo hakuaikana, ethän siis jätä hakemustasi viime tippaan. Tervetuloa rakentamaan HANZAn Parolan yksikön seuraavaa kasvuvaihetta!

Description copied from Parker Hannifin's careers page. Read the full posting before you apply.

More jobs at Parker Hannifin

See all openings at Parker Hannifin

More jobs in Haemeenlinna

See all jobs in Finland